2001-10-10Kansojen tulevaisuus Viikko on mennyt ilman että olisin nähnyt ihmistä. Sähköä tulee sen verran, että illalla voi lukea. Järvessä riittää vettä. Saunaan on vielä paljon halkoja. Tulee mieleen kansojen tulevaisuus. Poliitikot ovat jo 1500-luvulta lähtien olleet huolissaan siitä, että kaikki muuttavat kaupunkiin. Émile Durkheim kuvasi 1893 Sosiaalisessa työnjaossa, miten yhteisöllinen kulttuuri korvautuu työnjakoon perustuvalla riippuvuudella ja sen mukana syntyvällä uudella arvojärjestelmällä. Durkheimin mukaan verkostoyhteiskunta, uudet kommunikaatioteknologiat ja kaupungistuminen ovat saman ilmiön eri puolia. Tilastojen mukaan jatkuvasti kasvava osa maailman ihmisistä asuu kaupungeissa. Suurimmat kaupungit kasvavat nopeiten. Syynä on köyhyys ja maailman nopea muutos. Kaupungeista on tullut mahdollisuuksien kasautumia ja ennustamattomassa maailmassa mahdollisuuksien arvo kasvaa. Ihmiset hankkivat elämänoptioita. Kaupungit ovat optiokeitaita, sillä ihmisten kasautuminen johtaa satunnaisiin törmäyksiin ja mahdollisuuksien moninaistumiseen. Menemällä sinne, minne kaikki menevät, pysyy ajantasalla yksinkertaisesti seuraamalla muita. Jürgen Habermas kirjoitti 1961 sittemmin klassikoksi muodostuneen analyysin julkisen sfäärin historiallisesta muutoksesta. Habermasin erityisenä kysymyksenä oli, miten julkisuus siirtyi keskiajan hoveista ensin viranomaisten toiminnaksi ja sitten yksityisten kaupunkilaisten väliseksi keskusteluksi. Habermasin analyysissä sanomalehdet ja kirjallisten salonkien politisoituminen ovat keskeisessä asemassa. 1700-luvulla kaupungeista tulee paikkoja, joissa sosiaalinen saa muotonsa ja aatteet ilmiasunsa. Modernin yhteiskunnan ytimeksi tulee kaupunki ja sen lukeva porvaristo. Nyt yhteyteni ulkomaailmaan rajoittuvat GSM-puhelimeen kytkettyyn sähköpostiin. Vain harvat tietävät nykyisen osoitteeni, joten minulle tulee ehkä puolisen tusinaa sähköpostia päivässä. Käyn keskustelua, koordinoin tekemisiä ja tulevia esityksiä, ja siinä sivussa vaihdan kuulumisia. Tällä viikolla kartallani ovat Ivalo, Rovaniemi, Jyväskylä, Tampere, Turku, Espoo ja Helsinki. Toinen puoli sähköposteista tulee muualta: Chicago, Berkeley, Austin, Tokio. Maastricht, Berliini, Barcelona, Sevilla. Oxford. Asiat ja kaverit ovat kuin tähdet taivaalla. Lähellä, mutta kaukana toisistaan. Julkinen sfääri on jo pirstoutunut. Sosiaalinen työnjako ei enää ole valtion sisäinen asia. Mielipiteet syntyvät kirjallisten salonkien ulkopuolella, globaalisti. Symbolien kiertoradalla keskipisteenä ei enää ole kaupunki. Valtioiden instituutioilta on katoamassa perusta ja historian kirjassa seuraavat lehdet ovat tyhjiä. Durkheimin mukaan esimodernin yhteiskunnan perustassa oli yhteisten arvojen synnyttämä solidaarisuus. Modernin yhteiskunnan sen sijaan määritti työnjaon ja luottamuksen solidaarisuus. Kumpaakin solidaarisuuden muotoa ovat historiallisesti vastanneet omat yhteiskunnallisten ja valtiollisten instituutioiden järjestelmänsä. Nyt on syntymässä uusi solidaarisuus, joka ei enää perustu yhteisille arvoille tai valtiollisille instituutioille. Durkheimin määrittelemien mekaanisen ja orgaanisen solidaarisuuden lisäksi on syntymässä transpatiaalinen solidaarisuus. Se vaatii uutta politiikkaa ja uusia instituutioita. Kaupunkien tulevaisuuden lisäksi kysymys on kansojen tulevaisuudesta. Ilkka Tuomi