1995-08-11Kapitalismin lapset Tänään tiistaina tulee kuluneeksi viisi vuotta kapitalismin kuolemasta. Kapitalismi ilmestyi maailmaan vuonna 1854, William Makepeace Thackerayn kirjoittamana, kolme vuotta suuren maailmannäyttelyn jälkeen. Se syntyi höyrykoneesta, imi elinvoimansa rajattomasta laajenemisesta, ja kuoli täydellisyyteensä. Kaikki mihin se koski, muuttui kullaksi. Jos maailma olisi ollut toisin, kapitalismin koneisto olisi voinut kasvattaa hyvinvointia ikuisesti. Materiaalinen kulutus olisi muuttunut laadulliseksi kasvuksi, tavara informaatioksi ja tiedoksi. Kehitysmaiden talous olisi ohittanut historiaan jääneet kapitalismin merkkipylväät ja tehnyt suuren hypyn jälkiteolliseen maailmaan. Riski olisi voinut ikuisesti muuttua voitoksi. Friedrich von Hayek vertasi aikanaan kapitalismia suureen marssiin, jossa ihmiset ja kansat kulkivat yksi toisensa jälkeen hyvinvoinnin merkkipaalujen ohi. Ne jotka olivat jonon kärjessä, saavuttivat vaurauden merkit ensin, mutta marssin edetessä taaimmaisetkin olivat pian siellä, mistä edessä kulkijat hetki sitten vain haaveilivat. “Kohta kaikilla on ruokaa, vettä, työ ja toimeentulo”, sanottiin vielä 1990-luvulla. Odotettavissa oleva elinikä oli Venäjällä pudonnut jo kuudella vuodella. Amerikassa vuosikymmenessä kerätystä kansantalouden kasvusta 70 prosenttia oli mennyt parhaiten toimeentulevalle väestön sadasosalle. Kapitalismilta oli jo loppunut periferia. Hayekin sokeus oli kapitalismin silmässä ja sama sokeus sai myös kapitalismin kompastumaan. Kohti hyvinvoinnin tulevaisuutta etenevä jono ei tietenkään ohittanut absoluuttisen luonnonjärjestyksen merkkipaaluja vaan ihmisen itsensä asettamia viittoja. Kun tiedotusvälineet kertoivat hyvinvoinnin merkeistä, hyvinvoinnin mittarit siirtyivät kohti jonon kärkeä sitä mukaa kun marssi eteni. Edes harvat paikallaan pysyneet merkkipaalut eivät olleet ikuisia. Kun riittävän monet olivat löytäneet tiensä puhtaan veden kaivolle, se alkoi tyhjentyä. Jono venyi, ihmisiä katosi matkalla, eikä mukaan alunperinkään laskettu kaikkia. Janoon kuoli 40 miljoonaa ihmistä vuodessa. Adam Smith uskoi, että yksityisomistus, laki ja vapaat markkinat ohjaavat yhteiseen hyvään. Myöhemmät teoreetikot näkivät markkinatalouden suurena tietojärjestelmänä, joka tarkasti ja nopeasti välitti signaaleja arvojen muutoksista. Tämä hermoverkko ei välittänyt tietoa sellaisista arvoista, joita ei markkinoille tuotu. Kansantalouden hyvinvointia rakentavasta työstä yli puolet oli kokonaan rahatalouden ulkopuolella ja vain kymmenen prosenttia kansalaisten ajasta käytettiin markkinatalouden piirissä olevaan toimintaan. Rahatalouden ulkopuolella elämä näytti arvottomalta ja mahdottomalta. Se oli muuttunut näkymättömäksi. Kapitalistisen järjestyksen mielestä mikä hyvänsä sosiaalisten instituutioiden rakenne oli saman arvoinen. Taloudellisen voiton taustalla oli sosiaalinen järjestys, historiallisten voimannäyttöjen katkeamaton ketju, jonka rakenteiden ja sääntöjen mukaan tulot ja kulut kirjattiin. Sosiaalinen järjestys oli kapitalismin edellytys, mutta itsessään hintaa vailla. Kapitalismi kuoli täydellisyyteensä. Se tuli globaaliksi, irtosi sosiaalisista rakenteistaan ja eli hetken oman abstraktionsa huumassa. Sitten se kuoli. Tuli turhaksi, katosi, sai mennä. (17.8. -95)