2005-03-12Tuottavuuden lasku Tietoyhteiskunnassa tuottavuus laskee. Tietoyhteiskunnassa yhä useammat ihmiset tekevät luovaa työtä ja palveluja. Niiden tuottavuus mitataan nykyisin työn tekemiseen käytettyjen tuntien mukaan. Määritelmän mukaan tuottavuus on siis näissä töissä vakio. Kun yhä suurempi osa kansasta tekee luovaa tietotyötä ja palveluja, tuottavuuden kasvulta katoaa pohja. Tuottavuuskasvun pysähtyminen on yksi esimerkki niinkutsutusta Baumol-efektistä. Baumol väitti, että tuottavuuden kasvuun vaikuttavat myös kansantalouden rakennemuutokset. Jos talouden aktiviteetit alkavat keskittyä korkean tuottavuuden aloihin, kansantalouden tuottavuuskasvu nopeutuu. Jos kansantalous siirtyy huonon tuottavuuden alueille, tuottavuuskasvu heikkenee. Tietoyhteiskunta on tuottavuuskasvun kannalta pahin mahdollinen vaihtoehto. Sen perustana ovat palvelut. Kun palvelujen tuottama lisäarvo mitataan niiden tuottamiseen käytettyjen työtuntien mukaan, tuottavuus ei määritelmän mukaan voi palveluissa kasvaa. Mitä enemmän yhteiskunnassa on palveluja, sitä suurempi osa kansantaloudesta toimii alueella, jolla tuottavuus ei voi kasvaa. Pohjimmiltaan tämä kaikki on Adam Smithin syytä. Kun Smith rakensi teoriansa kansantalouksista ja niiden tuottavuudesta, hän erikseen totesi, etteivät luova työ tai palvelut kuulu talouden tuottavaan osaan. Smithin mukaan taiteilijat, filosofit ja oopperalaulajat eivät tee mitään tuottavaa. Niitä ei lasketa. Syynä on se, ettei tuotannon teoriassa ole oikein mitään keinoa erottaa Monetia Manetista. Jos taulun hinta riippuisi pelkästään sen koosta tai siihen käytettyjen värien määrästä, talousteoria voisi antaa jonkin arvion maalarin tuottamasta lisäarvosta. Jos tauluille ei ole mitään universaalia arvon mittaria, niiden arvoa voi arvioida vain markkinahinnan mukaan tai niihin käytetyn työn määrän mukaan. Jos näiden välillä ei ole mitään yleispätevää yhteyttä, tuottavuuden muutoksia ei voi järjellisesti mitata. Siksi Smith yksinkertaisesti totesi, että tälläisia hommia ei sitten jatkossa pidetä tuotantona. Smithin varoituksista huolimatta kansantalouden kirjanpidoissa näkyy nyt yhä enemmän palveluja. Työllisyyden kasvu on kehittyneissä maissa ollut jo useita vuosikymmeniä pelkästään palvelujen kasvun varassa. Suurin osa bruttokansantuotteesta syntyy palveluista. Keskustelut tuottavuuden kasvusta ovat siis jo vähän niinkuin menneen talven lumia. Luovassa ja innovaatioihin perustuvassa tietotaloudessa vanhan talouden tuottavuusmittareilta on kadonnut pohja. Tuottavuuspuheiden arvo on nyt melkein vapaassa pudotuksessa. Perusongelma Smithin tuottavuuden käsitteessä on, että se perustuu maailmankuvaan, jonka mukaan talous on rajallisten resurssien puitteissa tapahtuvaa optimointia. Klassisen taloustieteen maailmassa perusongelma on se, miten annetuista resursseista tehdään mahdollisimman paljon leipää ja tavaraa. Luova talous ei sovi tähän maailmaan. Innovaatiot tuottavat uusia arvoja ja uusia taloudellisen toiminnan muotoja. Picasso maalaa tauluja, joita kukaan ei ole ennen maalannut. Tästä syystä uusi talous tarvitsee uuden tuottavuuden käsitteen. Tietoyhteiskunnassa meidän pitää siirtyä tehokkuuden mittareista arvon tuotannon mittareihin.